Tänään oltiin ensimmäistä kertaa aamutreenien avauduttua keskenämme. Joka aamuinen jooga on nyt muuttunut rutiiniksi, jonka jokainen käy läpi omassa tahdissaan omaan joogamaton kokoiseen maailmaan ja itseensä keskittyen. Joka aamu huomaan pienoisia muutoksia siinä kuinka keho eri asentoihin suostuu. Jokin asento tai liike tuntuu helpommalta, jokin toinen vuorostaan vaikeammalta. Pyrin suhtautumaan näihin tuntemuksiin tarkkailevalla asenteella, huomioimaan ne ja samalla kuitenkin ikään kuin kulkemaan niiden ohitse. Joskus siinä onnistun paremmin ja välillä taas vähän huonommin.
Aamupäivä käytettiin liikemateriaalin tarkentamiseen ja syventämiseen. Tässä vaiheessa materiaali on jo sen verran tuttua, että pääsääntöisesti jo tietää mitä liikkeessä tavoittelee ja miten liikefraasi kulkee, on ikään kuin jo ehtinyt luoda oman käsityksen tai tulkinnan niistä. Nyt materiaalia tarkistellessamme tulikin, ainakin hetkittäin, sellainen olo ettei saakaan kiinni Petrin toivomasta liikeradasta tai dynamiikasta. Noiden ”virheellisesti” oppimiensa liikeratojen muuttaminen vaatii melkoisen keskittymisen ja analysoinnin (ja rauhallisen mielen!), jotta liikemuistiin ja hermoratoihin jo syntyneet kuviot saa ohjattua toisille raiteille. Monta yritystä ja erehdystä.
Muototarkan liikemateriaalin puhdistaminen tuntuu siltä kuin yrittäisi puristaa itsensä läpi jonkinlaisesta tiiviistä suodattimesta. Se on sinällään hieman kehtuuttavaa (=ei huvita), mutta kuitenkin välttämätöntä halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi. Palkintona suodattimen toisella puolella odottaa syvempi ja selkeämpi ymmärrys omasta kehosta ja sen tekemästä kolmiulotteisesta liikkeestä. Tai oikeastaan varsinainen palkinto on se, että voi unohtaa tuon kehon ja liikkeen tason tarkastelun ja ohjaamisen ja vain tuntea liikkuvansa, tanssivansa. Tai kuten Petri asian ilmaisi: ”Kun perusta on kunnossa, voi vain päästellä (menemään).”
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti