Saran avaus 2

Pieniä liikahduksia ja ajattelun suunnan muutoksia
1. viikolta

Lukemattomat kerrat olen herkistynyt kehoni viesteille ja tulkinnut näitä viestejä; yrittänyt johdatella kehoani vastaanottamaan tietoisesti määrittelemiäni impulsseja ja mukauttamaan sen yhä uudelleen ulkoapäin tuleville vaatimuksille. Ja kuitenkin, jälleen kerran, totean: minä=kehoni. Sen sijaan, että olen ainaisessa dialogissa kehoni kanssa ja käyn jatkuvaa ja joskus harhauttavaakin itsereflektiota, sain kokemuksellisen oivalluksen harjoitussalissa erään liikkeen aikana, jolloin käsitykseni omasta pienestä kinesteettisestä makrokosmoksestani muuttui ja sai hetkeksi uuden muodon. Hyvin yksinkertaisen liikkumattoman asennon aikana havainnollistui tieto ja kokemus yhdeksi merkitykselliseksi ajattelun laajentumaksi. Sinä hetkenä vapauduin tarkastelemasta kehoani mieleni analyyttisin silmin. Ei ollut minua ja kehoani, ja ainaista tarvetta muutokselle. Erityisen tuosta kokemuksesta teki se, että olemiseni fokus ei käynytkään tavanomaista reittiään sisäisen ja ulkoisen reflektion välillä, vaan hakeutui ulos kehosta vastaanottamaan ympäröivän tilan mahdollisuuksia. Olemiseni vapautui keho-, tekijä- ja tanssijakeskeisyydestä hallitsematomamman ulkoisen elementin (tilan) läsnäolon hyväksymiseen. Tavanomaisen tilaan kiinnittymisen tai joskus pikemminkin ripustautumiseni sijaan tuo pieni hetki havainnollisti minulle, että kehoni ääriviivoja ympäröivä tila voi olla myös lempeä ja kannatteleva. Voin antaa itselleni mahdollisuuden luottaa siihen, että tila, joka minut ympäröi, on turvallinen ja pysyvä.