Hengitän itseni tilaan näkyväksi. Hengitys rajaa ruumiini ääriviivat tai avaa ne äärettömyksiin. Tahto luo suunnan. Hengitys luo merkityksen suunnalle. Antaudunko vai vastustanko? Hengitän itseni läpinäkyväksi yhteiseen jaettuun olemiseen, ja toisaalta: pidätän ruumiini rajat – suljen itseni sisälle yksityisyyteen.
Minulle hengitys kertoo, mitä liike ajattelee. Siksi huomaan kiinnitäväni huomiota Petrin liikemaailmaa vastaanottaessani hänen tapaansa hengittää liikkeet auki tilaan. Sihinää ja pihinää, tikutusta, takutusta, naksutusta. Äänteitä sanojen tuoltapuolen, hengitystä kohden kommunikaatiota. Joskus huomaan tiedostamatta toistavani liikkeiden lisäksi myös äänteet. Sitä kautta pääsen ikään kuin lähemmäksi liikkeiden syntyjuuria ja pystyn merkityksellistämään itseni tähän uuteen maailmaan.
En tiedä, ehkä hengityksen haihtuva olemus on tullut minulle tärkeäksi näiden neljän päivän aikana siitä syystä, että Petrin tavassa tuottaa liikettä on jotain samaa kuin tässä haihtuvaisessa: Hetkeen kiinnittyen. Ehkä myös tulevan teoksemme teema, tila, saa minut alitajuisesti suuntaamaan huomioni hengitykseen - sisäisen ja ulkoisen tilan väliin. Sinne, missä jatkuvuus ja vuorovaikutus ovat läsnä.
Katseeni tarttuu ruumiin rajoihin, hengittämällä kuulen liikkeen välimatkan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti