Sinin mietteitä

Ulkotilaharjoitukset aloitimme tänään torilta. Koska tänään olimme jo kolmatta kertaa ulkona ei aloittaminen tuntunut enää hankalalta. Petri ehdotti, että keskittyisimme erityisesti siihen, miten voisimme olla suhteessa tilaan ja toisiimme. Tämä tehtävänanto auttoi minua avaamaan katseeni vielä selkeämmin tilaan ja kavereihini. Alussa varsinkin vain seisoa jömötin ja tarkkailin muita ja sitä minkä kuvion muodostamme tilaan seisomalla niillä paikoilla. Nopeasti liikeimpulssit veivät mennessään ja kohta jo huomasin makaavani mahallani maassa poski viileää katukivetystä vasten. Se tuntui yllättävän luonnolliselta, vaikken muussa elämässä yleensä tee niin.

Mietin tänään, että tanssiminen kaupunkitilassa on yllättävän radikaalia. Jos joku laulaa tai soittaa kadulla, niin se ei ihmisiä suuresti yllätä, mutta jos joku tanssii tai liikkuu epäsovinnaisesti, niin kyllä katseet kääntyvät. Kadulla sallitut liikeradat ovat kävely, juoksu, seisominen ja penkillä istuminen. Kaikki muut liikeradat ovat eristetty niille tarkotettuihin tiloihin, kuten liikuntasaleihin, tanssilavoille tai lenkkipoluille. Kun työskentelen liikkeen kanssa päivittäin, en aina muista miten kummalliselta saattaa vaikuttaa neljä tuulipuvuissa tanssivaa naista kadulla ja vielä ilman "rahankeruuhattua" joka määrittäisi tapahtuman esitykseksi.

Totesin tänään, että improvisoidessani en ajattele luovani esitystä, vaan ennemminkin koen leikkiväni tai pelaavani. Puheen sijasta kommunikoin vain liikkeellä. Huomaan että Outi pomppii tuolla tavalla. Hmmm, minäkin haluan pomppia. Mitä jos tää pomppis sinne? Päätän mihin impulsseihin reagoin ja miten. Toisinaan teen itse aloitteen esimerkiksi ottamalla kiven käteeni ja näyttämällä sitä muille. Improvisaatio on leikin kaltaista kommunikaatiota, tosin tarkoituksena ei ole vain pitää hauskaa vaan myös löytää jotain uutta itsestä, kavereista ja tilasta. Ja melkein kuin vahingossa luoda myös pienimuotoinen esitys.